Tulevat keikat

Ei tulevia tapahtumia

Eve

Dingo yhtyeen alkuperäisessä kokoonpanonsa uransa aloittaneen EVE:n sooloura käynnistyi vuonna 1984, kultaa myynyt Eve-albumi ilmestyi vuonna 1985. Nyt sooloura saa jatkoa, kun Viimeinen mohikaani -albumi julkaistaan 27. maaliskuuta. Kyseessä on ensimmäinen EVE-albumi 31 vuoteen.

Levyä edeltää 30.1. ilmestynyt Älä vaienna kipua -single. Kyseessä on tarttuva rock-biisi, jonka lyriikka sopii Porissa kasvaneen punkkarin ja omantien kulkijan suuhun. EVE kuvasi biisiin videon yhdessä Ville Juurikkalan ja Kimmo Lesosen kanssa. Videolla seikkailee sekä Kuun poika Luca -albumin aikainen EVE vuodelta 1995 sekä tämän päivän EVE. Katso video

– On ihana fiilis, kun voi jakaa uuden biisin muiden kuultavaksi. Tosin tuo onnen hetki on lyhyt, sen jälkeen mielen valtaa jännitys ja epävarmuus siitä, miten biisi otetaan vastaan. Älä vaienna kipua kertoo juuri tästä: kohtaa tunteesi rohkeasti, kiitä viestistä ja päästä menemään. Älä anna lupaa jäädä asumaan, vaan avaa sydämesi pariovet kulman takana odottavalle onnen tunteelle, Eve kertoo.

Viimeinen mohikaani -albumin julkaisun jälkeen Eve suuntaa keikoille yhdessä huippuluokan muusikoista koostuvan bändinsä kanssa.

Eve, basso & laulu
Jimmy Westerlund, kitara & laulu
Anssi Nykänen, rummut
Marko ´Puke´ Kataja, keskettimet & laulu

Tekninen rider

Facebook

Instagram

Keikat:
Daniel Eve 0400 480 9719 (daniel[at]mp-viihde.net)
Olli Vartiainen 040 966 5230 (keikkaolli[at]gmail.com)

Tuotanto:
Toni Lehtonen 044 317 7885 (toni[at]mp-viihde.net)

Myynti

MARKO PALOMÄKI
044 326 3287, 06 437 4211
marko[at]mp-viihde.net

JANI TIMONEN
0440 567 184
timonen[at]mp-viihde.net

OLLI VARTIAINEN
040 966 5230
keikkaolli[at]gmail.com

TONI LEHTONEN
044 317 7885
toni[at]mp-viihde.net

EEMU LAURILA
0400 392 709
legendoflaurila[at]gmail.com

MIO LUNNAS
045 698 3599
mio.lunnas[at]gmail.com

DANIEL EVE
0400 480 9719
daniel[at]mp-viihde.net

TUOTANTO
JANI M VÄLIMÄKI
040 416 2522
jani[at]mp-viihde.net

TOIMISTO JA LASKUTUS
NIINA HAAPAMÄKI
045 846 2994
niina[at]mp-viihde.net

Laskutusosoite:
MP-Viihde Oy
Asemakatu 3, 62100 Lapua
Y: 2074905-1

PDF laskut: laskut@mp-viihde.net

Sähköinen laskutusos.
EDI/OVT-tunnus 003720749051
Verkkolaskuoperaattori 003721291126

Tietosuojaseloste

LISÄÄ ARTISTEJA OSOITTEESSA PYRAMIDIBOOKING.COM

Sulje