Tulevat keikat

Brädi on yli 20 vuotta kotimaisen räpin kentällä vaikuttanut, monissa liemissä keitetty konkari, jolle mikään esiintymislava Suomessa ei ole vieras. Miehen matka 5th Elementin, Herrasmiesliigan ja Cheekin keikkaryhmän kautta jo yli vuosikymmenen jatkuneelle, menestyksekkäälle soolouralle hakee vertaistaan, ja sen tuoma kokemus takaa, että keikka, kuin keikka hoituu rautaisella viihdyttäjän ammattitaidolla.

Brädi on kuulunut jo pitkään maamme eturivin rap/hiphop -artisteihin, ja miehen julkaisut napsahtelevat lähes poikkeuksetta jalometallikantaan. Tuplaplatina- hitti ja Suomirap-ikivihreä, “Lämpöö”, on saanut platinaista seuraa “Hätähuuto”, “Kombo”, “Saturnus” ja ”Nelostie” -singleistä ja ”Happee”, ”Kotona”, “Uimaan”, “Joutsenet” ja ”Keväät” -singlet ovat striimanneet kultaa. Brädi on julkaissut kolme sooloalbumia, “Repullinen Hiittiä” (2010), “Näis Kengis” (2012), ja “III” (2014), joista kaksi viimeisintä ovat myyneet kultaa. Hänen kappaleitaan on kuunneltu pelkästään Spotifyssa yli 60 miljoonaa kertaa. Tällä hetkellä työn alla on kauan odotettu, neljäs sooloalbumi.

Ystävällisenä ja sosiaalisena kansanmiehenä tunnettu Brädi on parhaimmillaan livenä, ja rakastaa mennä sinne, missä ne oikeat fanit ovat – tavallisen kansan keskellä. Miehen motto kuuluukin: “Vaikutuksen voit tehä kaukaakin – mut vaikuttaakses on mentävä ihmistä lähelle.”

Sosiaalinen media:
Facebook: Brädi @bradi03
Instagram: @bradi03
Twitter: @bradi03
TikTok: @bradidaddy
Tekninen rider

Keikat:
Olli Vartiainen 040 966 5230 (keikkaolli[at]gmail.com)

Tuotanto:
Toni Lehtonen 044 317 7885 (toni[at]mp-viihde.net)

Myynti

MARKO PALOMÄKI
044 326 3287, 06 437 4211
marko[at]mp-viihde.net

JANI TIMONEN
0440 567 184
timonen[at]mp-viihde.net

OLLI VARTIAINEN
040 966 5230
keikkaolli[at]gmail.com

TONI LEHTONEN
044 317 7885
toni[at]mp-viihde.net

EEMU LAURILA
0400 392 709
legendoflaurila[at]gmail.com

MIO LUNNAS
045 698 3599
mio.lunnas[at]gmail.com

TUOTANTO
JANI M VÄLIMÄKI
040 416 2522
jani[at]mp-viihde.net

TOIMISTO JA LASKUTUS
NIINA HAAPAMÄKI
045 846 2994
niina[at]mp-viihde.net

Laskutusosoite:
MP-Viihde Oy
Asemakatu 3, 62100 Lapua
Y: 2074905-1

PDF laskut: laskut@mp-viihde.net

Sähköinen laskutusos.
EDI/OVT-tunnus 003720749051
Verkkolaskuoperaattori 003721291126

Tietosuojaseloste

LISÄÄ ARTISTEJA OSOITTEESSA PYRAMIDIBOOKING.COM

Sulje