Tulevat keikat

Ei tulevia tapahtumia

Asa

Me rakennamme identiteettimme ja tulemme osaksi ympäröivää kulttuuria kielen kautta. Tätä todellisuutta me myös dokumentoimme kielellä. Kieli tarjoaa meille työkalut oman maailman rakentamiseen. Sen Asa on tehnyt.

Aliaksella Avain uransa aloittaneella Matti Salolla oli aina oma painovoimansa, joka ohjasi omalle polulle. Klassikoksi muodostunut debyytti Punainen tiili toi sosiaalista realismia ja poliittista paatosta Rähinän ulosantiin, mutta varsinainen läpimurto oman äänen – oman kielen ja oman maailman – löytymiseen oli Asa.    

Kieli on rytmiä ja rapinkin keskiössä on flow, rytminen karisma. Jo toinen Asan nimellä julkaistu levy Terveisiä kaaoksesta esitteli vuonna 2006 oman sisäisen rytminsä tahtiin toimivan sanataiteilijan, joka etsi luovan yhteistyön kautta myös omaa soundiaan.

Yksi versio omasta soundista löytyi vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä Loppuasukas. Soundi ammensi eri kansanmusiikeista roisilla otteella ja toi Asalle sekä Emma- että Teosto-palkinnon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asa on julkaissut musiikkia ahkerasti, psykedeliasta vahvasti ammentavasta ja tee-se-itse -henkisestä Foetida-sarjasta perinteisemmällä hiphop-estetiikalla operoiviin levyihin, kuten Love ja Jou jouLoppuasukkaan viitoittamaa tietä on raivattu lisää levyillä Rapsodia ja Avar uus.

Kun vuosi 2019 on nurkan takana, Asa on taiteilijana itsenäinen – sekä esteettisesti että oman levy-yhtiön ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä.

On monta maailmaa joita rakentaa. 

Tekninen rider

Keikat:
Olli Vartiainen 040 966 5230 (keikkaolli[at]gmail.com)

Tuotanto:
Toni Lehtonen 044 317 7885 (toni[at]mp-viihde.net)

Myynti

MARKO PALOMÄKI
044 326 3287, 06 437 4211
marko[at]mp-viihde.net

JANI TIMONEN
0440 567 184
timonen[at]mp-viihde.net

OLLI VARTIAINEN
040 966 5230
keikkaolli[at]gmail.com

TONI LEHTONEN
044 317 7885
toni[at]mp-viihde.net

EEMU LAURILA
0400 392 709
legendoflaurila[at]gmail.com

MIO LUNNAS
045 698 3599
mio.lunnas[at]gmail.com

TUOTANTO
JANI M VÄLIMÄKI
040 416 2522
jani[at]mp-viihde.net

TOIMISTO JA LASKUTUS
NIINA HAAPAMÄKI
045 846 2994
niina[at]mp-viihde.net

Laskutusosoite:
MP-Viihde Oy
Asemakatu 3, 62100 Lapua
Y: 2074905-1

PDF laskut: laskut@mp-viihde.net

Sähköinen laskutusos.
EDI/OVT-tunnus 003720749051
Verkkolaskuoperaattori 003721291126

Tietosuojaseloste

LISÄÄ ARTISTEJA OSOITTEESSA PYRAMIDIBOOKING.COM

Sulje